lauantai 7. maaliskuuta 2020

Hupsistakeikkaa

Näin totesi palvelija kun tajusi ettei ole päivittänyt blogia aikoihin.

Mitäpä kuulumisia on puolentoista vuoden aikana jäänyt kertomatta...?

Ainakin Nalan kolmas pentue elokuussa 2018 josta syntyi kaksi pentua, Malva ja Sissi. Tämänkin pentueen kanssa sattui ja tapahtui, mm. Malvan reissu eläinlääkäriin kolmen päivän ikäisenä ja Sissin lattarintahavainto.

Sissi ja Malva

Malva ja Sissi


Rusinalla oli tarkoitus olla oma pentue Jimmy-herran kanssa, mutta vappuna 2019 homma kriisiytyi, eikä keisarinleikkauskaan pelastanut pentuja. Syksyllä Rusina valmistui Supreme Championiksi

Supreme Champion Iaera Nalani - Rusina

Malva jäi Neaeras -kasvatukseen ja sai loppuvuodesta 2019 Jimmyn kanssa omat pennut jotka juuri näillä main lähtevät omiin koteihinsa.

Malvan pennut noin 5vk ikäisenä

Tällä hetkellä Rusina on taas tiineenä, sulhona oli ihana Monkey joka piti neidosta treffeillä hyvää huolta.

SaltNPepper Chunky Monkey ja Rusina

Instaa olemme päivitelleet ahkerammin, samoin kuin meidän Facebook -sivua.
Yritetään nyt kuitenkin herätellä tämä blogisivustokin takaisin henkiin......