sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uudenvuoden bileet eläinlääkärissä

Vuodenvaihdetta on kuulema tapana juhlistaa mitä erilaisimmilla tavoin. Meidän alkuilta meni eläinlääkärissä.....

Hommahan alkoi siitä että kolmen aikaan perheen tytär huomasi Simbassa jotain outoa. Pikainen tarkastelu kertoi, että Simballa oli peräpäässään jotain outoa, kenties taisteluvamma, joka kaipasi tarkempaa syyniä.

Simba on Karvaformuloista se omapäisin ja parhaiten oman arvonsa tunteva, ja hänen korkeutensa tarkempi tutkiskelu ei onnistukaan ihan noin vain. Ei siis muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kissan kanssa kohti eläinlääkäriä.

Eläinlääkäriksi valikoitui, kuten viimeaikoina on ollut tapana, Eläinlääkäri Anne Varjo. Tuntia myöhemmin Simba sai tujauksen rauhoitetta että hänen korkeutensa ahteria päästiin tutkimaan.

Simban ahterissa näkyi reikä, joka voisi olla mahdollisesti kissan kulmahampaan aiheuttama. Viiltohaavalta se ei näyttänyt mutta syvä se oli. Reikä huuhdeltiin, hoidettiin ja Simba sai tujauksen kipulääkettä pahinta oloa taittamaan. Henkilökunta ei keksi mistä reikä on lähtöisin, joten voimme vain epäillä että joku on tahtonut haukata Simbaa kankusta. Toinen vaihtoehto on tietysti anaalifisteli.

Henkilökunta on eniten innoissaan jatkohoidosta. Reikää pitää huuhdella sekä rasvata ja lisäksi Simba saa (erittäin pahan makuista) antibiottia kaksi kertaa päivässä, kipulääkettä ja laktuloosia unohtamatta. Hänen korkeutensa on eri mieltä näistä paranemista edesauttavista jutuista, joten saa nähdä kuinka kova kiukku herralla viikon päästä on.
Typerä töttörö, ei tällaisen kanssa voi olla !!!

Toivomme kuitenkin että haava paranee hyvin ja nopeasti.


lauantai 16. joulukuuta 2017

Pennut 3vk

Nukan orvoksi jääneet pennut pääsivät siis Tampereelle Nori -abessinialaisen hellään hoivaan jossa ovat ehtineet kasvamaan jo kolmen viikon ikäisiksi. Sinisen tytön työnimi on Kilju (koska neiti on melkoinen kiljuiita) ja pojan Sisu (tätä ei tarvinne edes selittää...). Kaverina pennuilla on kaksi viikkoa vanhempi riistapoika joka kulkee nimellä Tyyppi.

Henkilökunta pääsi tänään vähän kuvailemaan pentuja joten täältä pesee.

Kilju kurkistaa

Sisu pohtii

Sisu saa vielä lisäruokaa jonka hän syö reippaasti

Kilju on kova tyttö maistelemaan jauhispuuroa

Sisua moinen sotku ei oikein vielä houkuttele

Ruuan jälkeen on hyvä ottaa päikkärit

"Isoveli" isottelee

Minä suojelen sinua kaikelta, tuumaa Sisu

Ryhmäkuvaako haluat? Ei varmaan katsota kameraan!

Ihania pikku riiviöitä, toivottavasti päästään moikkaamaan kun ovat noin kuuden viikon ikäisiä niin saadaan ihan mahdottoman söpöjä kuvia!