Lauantaina 9.9 Salon VPK-talolla järjestettiin esittelynäyttely. Paikalla oli jos jonkinmoista kissaa, ja vaikka mitä rotuja.
Abessinialaisista minä olin edustamassa punaisia, lisäksi paikalla oli Iinu sinisistä sekä Norris riistanvärisistä.
Rotuesittelyn lisäksi paikalla oli mahdollisuus kokeilla agilityä. Minä kokeilin kyllä, mutta ei oikein ollut minun juttu. Typerää hyppimistä ja puikkelehtimista sinne minne isäntä määräsi eikä yhtään oman maun mukaan.
Agilitystä järjestettiin jopa kilpailu (ihan omilla säännöillä), minä tulin siinä kolmanneksi!
Näyttelyssä valittiin lisäksi yleisön suosikkiaby. Viime hetkellä oli tullut yksi ääni joka jakoi voitokkaan ykkössijan. Minä ja Iinu oltiin siis parhaita. Sitäpä ei tiedä kuka olisi voittanut ilman viimeistä ääntä mutta aina voi arvailla....
Tuo 3 oli minun kilpailunumero, ei sijoitus.... |
Oli kuitenkin kivaa olla näytelmissä pitkästä aikaa, milloinhan tuo emäntä ottaa minut mukaansa uudestaan....?
Oletteko te koskaan kokeilleet agilityä tai esteitä?
On kyllä tuolla esteillä sellaiset ilmeet, että vois kuvitella olevan tuttua puuhaa.
VastaaPoistaVähän harmittaa, että jäi tuo päivä väliin, mutta onneks sai ees täältä lukea miten päivä meni.
Eka kerta agility-kisoissa ja heti kolmas, ei huonosti! Pienempänä ihminen juoksutti mua kotona vähän agilityradalla, silloin olin tosi nopea ja hyvä. Nyt on vaikea motivoida kun ei kiinnosta herkut eikä tosi miehet nyt jaksa lelujen jahdistakaan innostua. Ihmisen mielestä aktivointi pitäisi kyllä aloittaa taas uudestaan.
VastaaPoistaKuulosti hauskalta tapahtumalta! :) Meillä olisi ollut mahdollista käydä viime viikonloppuna testailemassa näyttelyn yhteydessä agilityä, mutta vähän veikkaan, ettei oudossa ympäristössä se olisi sujunut yhtä mallikkaasti kuin mitä kotioloissa voisi olla.
VastaaPoista