Sunnuntaina aamulla kello soi tosi aikaisin, minä sain vähän ruokaa ja sitten kerättiin hotellissa kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin taas autolle.
Me ajettiin ihan vähän aikaa ja tultiin jonnekin hassun hajuiseen paikkaan. Siellä haisi vähän kalalle ja tuulelle?
Sitten me odotettiin ja istuskeltiin noin vartin verran ennenkuin päästiin jatkamaan matkaa.
Me mentiin laivalle! Mä oon kyllä kuullut laivoista, mutta en koskaan ole ollut. Ennenkun nyt.
Siellä laivalla mä sain olla joko lemmikkiosastolla valjaissa, tai sitten boksissa makoillessa missä vaan, paitsi ei ravintolassa.
Me oltiin hetki siellä lemmikkiosastolla mutta kun siellä oli tosi tosi kylmä niin vaihdettiin paikkaa. Ja toki siellä oli sellainen koirakin mille minä vähän murisin ja se hermostutti minua, niin oli ihan kiva vaihtaa paikkaa.
Ensin me käytiin oleilemassa konferenssitilassa. Siellä pääsin vähän tassuttelemaan valjaissa kun ei ketään muuta näkynyt missään. Oli muuten melko oudot maisemat, vettä vaan silmänkantamattomiin.
Sitten me siirryttiin paikkaan auringossa, jossa mä otin pitkät tirsat. Se laivamatka kesti kuulema yli neljä tuntia niin siinä oli hyvää aikaa nukkua.
Kun se laiva tuli satamaan, niin me oltiinkin Ruotsin puolella, paikassa nimeltä Uumaja.
Toki mä vähän ihmettelin että miksi me Uumajaan tultiin, mutta sekin selvisi.
Siellä terminaalissa me tavattiin semmoinen kiva täti joka puhui ihan hassua kieltä. Ihmiset jutteli noin tunnin verran ja sitten ne saattoi sen tädin autolle.
MUTTA! Ne laittoi minutkin sinne autoon! Minä lähdin sen tädin mukana jatkamaan matkaa, ja me ajeltiin vielä melkein tunti.
Me tultiin paikkaan mitä se täti sanoi "sommarstugaksi", ja siellä oli muita kissoja! Siinä kohtaa mä en enää jaksanut kun oli pitkä reissu takana, niin mä vaan murisin niille muille ja pääsin sitten yksin makkariin nukkumaan.
Täällä tädin luona on kuitenkin ihan kivaa, mä luulen että mä jään tänne. Ja täällä on yks ihan vetävän näköinen Sally-pimukin, tiedä vaikka meistä tulisi tosi tosi hyviä kavereita.
![]() |
© Kristin Stenmark |
Tjänare!
- Jaki
Oho! Sä oot päässy ihan toiseen maahan asti muuttamaan! Onnea ja menestystä sinne uuteen maahan. Toivottavasti ystävyys Sally-pimun kanssa on hedelmällinen. :)
VastaaPoistaOi, valloita naapurimaa ja anna itsestäsi kuulua joskus! - Pepsi ja Max
VastaaPoistaHade så bra där Jaki!
VastaaPoistaPitkä matka takana ja melkoisia elämyksiä! Onnea maanvalloitukseen ja uuteen kotiin! ♥
VastaaPoista