(Internetistä bongattua....)
Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi erittäin matalalle jääkaapinoveen, eli noin kirsun korkeudelle.
Rakkaat kissat,
Astiat, joissa on tassunkuvia ovat
teidän ja sisältävät teidän ruokaanne. Muut astiat ovat minun ja ne
sisältävät minun ruokaani. Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen
keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne. En myöskään pidä
tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.
Portaikkoa
eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata. Minun
päihittäminen alaspäin juoksussa ei ole tavoitteena. Kampittamiseni ei
auta, koska kaadun alas nopeammin kuin te juoksette.
En voi ostaa
mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani. Älkää
luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän
olonne. Kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi
nukkuessan. Ei ole tarpeellista nukkua poikittain muihin nähden,
levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän
pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön
maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.
Viimeisen
kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia. Jos jonkin
ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni,
eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun
oven ali saaminen tai muutkaan temput ole tarpeellisia. Minun täytyy
tulla ulos samasta ovesta kuin menin sisään. Lisäksi olen käyttänyt
WC:tä useita vuosia - kissaeläinten avustus ko. tapahtumassa
ei ole tarpeellista.
Tätä en voi painottaa riittävästi: oikea järjestys on: Suudelkaa minua ensin, sitten voitte mennä haistelemaan toisen kissan takapuolta.
Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:
Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittavat eläimistämme:
1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän kuin monista ihmisistä.
4.
Sinulle lemmikki on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka
on matala, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu (ehkä sinun
mielestäsi) hieman epäselvästi.
Kissat ♥
VastaaPoista:D
VastaaPoista