Näyttelyrintamalla riittää vilskettä ja vilinää, kun tulevana viikonloppuna Nala ja Tiiti matkaavat Hyvinkäälle ja Nalalla tiedossa lisäksi vielä PIROKin reissua. Sitten kaverit saavat hetken hengähtää kunnes marraskuussa on poikien osalta vuorossa Lemmikkimessut.
Oletteko koskaan kokeilleet näyttelyttämistä TICA:ssa?
Seuraava TICA-näyttely Suomessa järjestetään 7.-8. marraskuuta Helsingin
Messukeskuksessa Lemmikkimessujen yhteydessä. Virallinen näyttelykutsu löytyy näyttelyn järjestäjän FINTICAtin nettisivuilta.
Lemmikkimessuilla kissasi arvostellaan yhden päivän aikana neljän tuomarin toimesta. Vaikka tuntuu että määrä on hurja, ei näyttely kuitenkaan ole stressaavaa kissoille. Näyttelytapa eroaa Kissaliiton näyttelyistä kovasti ja esimerkiksi TP-valintaa ei suoriteta kissoja sylissä vertaillen. Näin ollen syliarat kissatkin voivat menestyä hienosti TICA-näyttelyssä.
Kissan ei tarvitse olla rekisteröitynä TICAan, jotta se voi osallistua näyttelyyn. Rotukissoilla pitää tietenkin olla rekisterikirja, jotta se voi kilpailla muita rotukissoja vastaan. Kotikissalla riittää että se on leikattu (jos kissa on yli 8kk ikäinen) ja että rokotukset ovat kunnossa.
Jos tuntuu että innostuit, mutta olet epävarma, ei hätää. Lupaan toimia TICA-kumminasi niin näyttelyyn ilmoittautumisen kuin ihan näyttelypäivän koitosten kanssa! Rohkeasti mukaan :)
Terkuin Emäntä
Oon miettinyt että joskus voisi kokeilla TICA-näyttelyitäkin. Hyvä tietää, että apua saa, kun mun mielestä TICA-näyttelyt vaikuttaa sekavilta.. Toisaalta niin vaikutti Fife-näyttelytkin alussa! :D Tuonne Lemmikkimessujen näyttelyyn voisi vielä ilmoittautua, vai onkohan siellä enää tilaa..? Pitäisköhän meidän tulla sinne? Hmm..
VastaaPoistaMukaan mahtuu hyvin. Tulkaa ihmeessä ainakin yhdeksi päiväksi!
PoistaKannattaa ehdottomasti tosiaan lähteä kokeilemaan jos yhtään kiinnostaa! Meillä Ellan kanssa neljä tica-viikonloppua takana, ja yhä aina uudelleen löydetään sieltä itsemme. ;)
VastaaPoistaMe on mietitty, että vois olla mielenkiintoista käydä tuollaisessakin näyttelyssä, mutta vielä ei oo uskallettu. Ehkä sitte jossain vaiheessa.
VastaaPoista