Lohjalla järjestettiin 16.8 Cat Fanciers of Finlandin toimesta näyttely jossa oli mukana meidän pesueesta Tiiti ja Nala.
Nala oli mukana noviisina, eli ei-rekisteröitynä kissana mutta kilpaili kuitenkin rotukissoja vastaan. Ajatuksena oli, että kuulisin, mitä CFA tuomarit ovat Nalasta mieltä. Ajatustasolla ihan hyvä juttu, harmillisesti vain tuomarit olivat täysin tuppisuita kissoja arvostellessaan, ja koska kutsua finaaliin ei kummankaan tuomarin toimesta tullut, jää heidän mielipiteensä täydeksi arvoitukseksi.
Muistoksi Nala sai kuitenkin tällaiset lipareet, olihan hän paras abessinialainen ja paras punainen aby.
Tiiti taas oli kokeilemassa onneaan kolmannessa kissajärjestössä. TICA ja Fife on jo "tuttuja juttuja", joten oli pakko testata mitä CFA-tuomarit Tiitistä ajattelevat. Tiitiä vastassa oli kuusi muuta kotikissaa, neljä pitkäkarvaista ja kolme lyhytkarvaista.
Molemmat tuomarit olivat ihailtavan yksimielisiä ja vastoin kaikkia odotuksia sijoittivat Tiitin parhaimmaksi kotikissaksi. Emäntä oli aivan ihmeissään, vastassa oli kuitenkin todella hyvin hoidettuja ja näyttely-viimeisteltyjä pitkäkarvoja joista muutaman voitosta emäntä oli aivan varma. Ihmeitä sattuu, näköjään.
Tässä vielä päivän tapahtumia kuvien kautta, kissojen omien terveisten kera.
Nala:
 |
Nuuuuuh! Mikäs juttu tämä tämmöinen on, mitä täällä oikein tapahtuu? |
 |
Katsos kun seison näin sirosti, enkö olekin nätti? |
 |
Ai pitäisi tolppaa kiivetä? Mutta kun en millään jaksaisi.... |
 |
Kauhean kirkas tuo valo tuossa ylhäällä, onko sitä pakko katsella? |
 |
Tässä on ihan kiva olla, en minä mihinkään karkaa, voit päästää irti.... |
 |
Noniin, olen söpistellyt jo ihan tarpeeksi, saako täältä tulla jo pois? Mammaaaa...!! |
Tiiti :
 |
Jaa että täällä taas. Nämä häkilliset näyttelyt on ihan kivoja. |
 |
Onko nyt ihan pakko retuuttaa? |
 |
Tiedätkö, en oikein jaksa edes välittää että silität vastakarvaan.. |
 |
Mutta tuolla olisi jotain kivaa, voisitko päästää irti niin menen katsomaan? |
 |
Masurapsutusta? Eeei kiitos, ei tänään. |
 |
Sopiiko että vain köllöttelen tässä, nyt ei millään jaksaisi edustaa. |
Seuraava näyttely onkin sitten kuun lopussa Hyvinkäällä.
Hyvä Tiiti! Mustavalkoiset voittaa kaikki! - Pepsi
VastaaPoistaMe mustavalkoiset ollaan ihan parhaita! Tuolla näyttelyssä oli yhteensä neljä mustavalkoista kissaa, se on aika hurjaa se.
Poista- Tiiti
Jee! Onnea Tiitille! Ja harmillista, että tuomarit olivat semmoisia tuppisuita. Onko se tyypillistä CFA:ssa?
VastaaPoistaMe ei oikein tiedetä kun oli meidän ensimmäinen CFA-näyttely. Mutta koska molemmat tuomarit käyttäytyi samalla tavalla, päättelimme ettei siellä ole tapana jutustella...
Poista- Nala & emäntä
Löysin tänne toisen blogin kautta ja ajattelin kommentoida, että on CFA:ssa puheliaitakin tuomareita. Nyt oli sattunut tuppisuut paikalle ilmeisesti. :) Monet kyllä kertovat jonkin mielipiteen kissasta arvostellessaan, mutta parhaiten saa palautetta, jos pääsee finaaliin.
PoistaOk, tuo on kiva kuulla etteivät kaikki ole hiljaisia, iso harmi että meille sattui nyt näin :)
PoistaSuuresti onnea! ♥ Tuolla ei taideta käyttää arvosteluseteleitä mistä voisi lukea tuppisuu-tuomareiden kommentit?
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaEi tule mitään kirjallista arvosteluseteliä niinkuin kissaliiton näyttelyissä. Toisaalta taas TICA-näyttelyt missä olemme käyneet ovat peruskuvioltaan samanlaisia kuin tuo CFA, mutta siellä tuomarit useasti kertovat ajatuksiaan ääneen. Saa omistajakin vähän palautetta että mitä tuomari kissasta tykkää...
- Tiiti ja emäntä
Onnea Tiitille! <3 Meilläkin on uhkaavasti edessä kokeilu CFA:ssa, ei tosin todennäköisesti omalla kissalla, vaan "lainakissalla"... Kasvattaja nimittäin uhkasi että jos kaikki menee niinkuin alustavasti vähän puhuttu, niin saan luvan vedä tuon yhden pennun sitten sekä TICA- että CFA-näyttelyyn marraskuussa, hän kun ei itse näyttelyn järjestämistouhussa mukana ollessaan kerkiä ainakaan kahteen näyttelyyn kissan kanssa samaan aikaan. Saa nähdä miten itsekään kerkiän, kun suunnittelin ilmoittavani Ruskan myös TICAan ja nyt kun teema olisi aika passeli Ellallekin, niin pakkohan se olisi tuokin viedä kun on vielä Bond-leffoista virallisen nimensäkin saanut... :D Ei vain taida yhdet kädet riittää jos tosiaan mukana on kolme kissaa eri luokissa Tica-puolella ja yksi niistä vielä CFA:ssakin... :D
VastaaPoistaKyllähän tuolla Tica-puolellakin on niitä tuppisuita, muistan kun tuttu oli vähän katkerana kun tuomarit eivät kissasta sanoneet arvosteluissa sanaakaan eikä kertaakaan tullut kutsua finaaliinkaan. Sitten kun meni kysymään suoraan tuomarilta että mikä kissassa on vikana, vastaus oli "nothing". Ei ollut arvattavasti ihan tyytyväinen tähän vastaukseen... :D