lauantai 16. toukokuuta 2015

Nala valjastelee

Päästetään Nala näppiksen ääreen kertomaan päivästään...

Emäntä kuuluu sellaiseen Somakiss -yhdistykseen ja lainasi sieltä minulle Vänttisen valjaat. Minä en ole niistä kauheasti tykännyt kun ollaan niitä sisällä käytetty. Ilkeästi se silti niitä minulle laittaa melkein joka päivä hetkeksi päälle.

Tänään on ollut todella ihana ja lämmin päivä ja me ollaan Tiitin kanssa oltu paljon ulkoterassilla. Yhtäkkiä emäntä keksi taas laittaa minulle ne valjaat päälle ja sanoikin että mennään ulos täältä etuovesta.  Ei etuovesta saa mennä ulos kuin ihmiset, sen tiedän. Olenhan toki muutaman kerran yrittänyt mutta aina minut on palautettu hirmuisten torujen kera takaisin sisälle.

Tällä kertaa sain kuitenkin mennä etuovesta ulos ja olin niin innoissani että ihan unohdin ne valjaat. Ensin olisin lähtenyt postilaatikon suuntaan mutta emäntä sanoi ettei sinne voi mennä kun siellä on Nelli. Nelli on sellainen tosi tosi kovaääninen pitkäkarvainen koira, joka kuulema syö pieniä kissoja. Minä olisin mennyt Nelliä moikkaamaan mutta emäntä komensi että nyt mennään tänne toiseen suuntaan.

Olipa paljon kaikkea jännää. Hirmuisesti piti tuoksutella ja nuuskutella, tuntui että ihan outoja hajuja löytyi paljon. Me käytiin kävelemässä naapurin pihan läpi ja vähän tien reunaakin mutta sitten tuli vähän koti-ikävä ja piti kääntyä takaisinpäin.

Meidän pihalla kasvaa sellaisia pitkiä vihreitä heiniä, niitä minä olisin halunnut järsiä vaikka kuinka paljon. Emäntä tyhmä ei antanut tehdä sitäkään, väitti että niistä tulee paha olo? Sain minä silti vähän niitä maistettua.

Sitten me käytiin katsomassa isännän mopoa. Isäntä lähti ajelulle ja minä olisin kanssa halunnut mukaan. En kuulema kuitenkaan voi mopoilla niin tyydyin sitten vain mielikuvittelemaan vauhdin hurmaa.

Emäntä on ollut muutenkin paljon pihalla, jotain puutarhahommia se väittää tekevänsä. Ja sitten se kertoi että oli saanut pienen palan aitokissanminttua ja sen se istutti meidän ulkotarhan lähelle. Kovasti emäntä toivoo että kasvi lähtee kasvamaan ja samoin se kertoi että me kuulema tykätään siitä hajusta kovasti.

Miten teidän muiden viikonloppu on mennyt? Oletteko te päässeet yhtään ulkoilemaan?
Terkuin Nala

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen päässyt valjastelemaan uusilla valjaillani. Se on kivaa!

    T. Lilja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa blogistasi ettet sinäkään päässyt auton alle. Mikähän siellä on niin kamalan kiellettyä?
      - Nala

      Poista