Heinäkuun puolivälissä järjestettiin Helsingin Puotilassa FINTICAtin kissanäyttely joka kantoi nimeä Never too late to learn. Kyseessä oli pikkunäyttely jossa oli molempina päivinä kaksi tuomaria.
Simballa on edelleen harjoitteluvaihde käynnissä tuon esiintymisen kanssa, pienimuotoista arastelua ja ujostelua on muutoin niin rohkealla ja rempseällä kissalla havaittavissa. Simballe ei siis finaalipaikkoja herunut ja näin olleen pisteiden keruu jäi taas vain väri- ja divisionapisteiden haalintaan.
Tiiti taas, omaan tapaansa, valloittaa kaikki. Katti joka kotona jemmautuu sängyn alle kuullessaan vieraiden ihmisten ääntä, ottaa täysin toisen persoonan käyttöön näyttelyissä. Henkilökunta ei pysty käsittämään nuorukaisen toimintaa mutta ottaa ilolla menestyksen vastaan.
Tiitin terveiset:
Taas oltiin jossain näyttelyssä. Täytyy sanoa että tuo mitä mamma nimittää TICAksi on paljon kivempaa kuin se Kissaliiton juttu. Minua kun ei huvita olla sylissä pitkään, niin en millään jaksaisi että retuutetaan ja venytellään muiden kanssa. Ja sitäpaitsi, minä haluan siihen pöydälle raapimaan sitä tolppaa ja pötköttelemään!
Mamma taas halaili ja pussaili mua kauheasti (YÖK!!) kun olin kuulema niin ihana. No tottakai olen, oonhan mä uljas musta. Minusta on joku kirjakin kirjoitettu, saman niminen. Tai sit se oli jostain hepasta... No mut kuitenkin. Mä sain taas tollasen parhaista parhain -ruusukkeen.
Mamma ois tahtonu meistä kuvan mutta mä yritin mennä äkkiä karkuun. Meillä kun on vihdoin tuollanen pihatarha minne saa mennä kun huvittaa. Siellä on kiva katella kaikkea, paisteja lentelee, harmi vaan että väärällä puolella verkkoa. Puiden suhina on välillä vähän jännää mutta ulkona on tosi kiva köllötellä.