sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Täystuhot

Kastrointi rauhoittaa kissaa, sanotaan.

Voisiko joku sanoa sen myös meidän vauhtihirmuille???
Viimeisten viikkojen aikana nuorukaiset ovat tuhonneet, repineet, purreet ja muuten vain hajoittaneet useita ja taas useita tavaroita, astioita ja esineitä.

Taloudessamme on luovuttu lähes kokonaan viherkasveista. Muutama hassu on ollut korkeissa amppeleissa ja wanhaherra on antanut niiden olla rauhassa. Nuorukaiset sen sijaan ovat ottaneet elämäntehtäväkseen kyseisten rehujen tuhoamisen. Jos yksin ei onnistu, tiimityö toimii aina.


Sen lisäksi että viherkasveista on luovuttu, on taloudessamme tehty myös tilaa astiakaappiin. Työpäivän jälkeen keittiöstä löytyi tällainen yllätys. Ilmeestä voi melkein päätellä kumpi on ollut asialla...


Muutoinkin tuntuu, että talouden järsijän virkaa hoitaa tämä musta ketku. Ihan kaikkea on maistettava, kielloista huolimatta. Suurin himo Tiitillä tuntuu olevan muovipusseihin joita on ihana järsiä vain järsimisen ilosta. Kauppakassit, hedelmäpussit tai vaikka Nessu-paketti, kaikki kelpaa kunhan se on muovia. Ja jos muovia ei ole saatavilla niin sitten maistellaan jotain muuta ...


Nimimerkillä; lähdenpä tästä siivoamaan keittiötä kun joku unohti talouspaperirullan pöydälle ....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti