maanantai 24. syyskuuta 2012

Nuori, villi ja vaarallinen

Nuoriherra Jäynänhenki on selkeästi kotiutunut perheeseemme. Tosin nuoriherra ei nähtävästi ole viehättynyt sisustukseemme, viimeksi eilen hän yritti muokata keittiötä miellyttävämpään suuntaan.



Ilme tosin kertoo että "jaa mää vai, ei mulla mitään tietoa mitä täällä on tapahtunut ???". Isäntä töistä tullessaan siivosi jäljet, ihmetteli vain hetken että mitäs nuoriherran on oikein puuhaillut. Nappisilmän hellyttävä katse sai kuitenkin isännän leppymään valoa nopeammin, joten toruilta Simba-herra säästyi, ainakin tällä kertaa.

Sisustusharjoitusten lisäksi Simba on harrastanut pientä taukojumppaa wanhaherran kanssa. Wanhakin jaksaa, on ollut oikein ilo seurata näiden kahden ystävystymisharjoituksia. Välillä kähistään, ja välillä leikitään.



Onpa kerran huomattu jopa herrojen nukkuvan lähes vierekkäin, tosin wanhaherran tajutessa tilanteen oli nukkumapaikan vaihto nopeasti edessä.

Wanhaherra on muutenkin hyväksynyt tilanteen ja lopettanut turhan stressaamisen. Mitä sitä jännittämään ja hermoilemaan asioista, joille ei pysty mitään. Toki Simba yrittää säännöllisin väliajoin vähän härnäillä wanhaherraa, mutta sulassa sovussa tällä jo mennään :)


4 kommenttia:

  1. Apua miten ihanat mustat tassunpohjat nuorella herralla on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustat tassunpohjat on sellainen "kuuluu merkkiin ja malliin" -tyyppinen juttu, valmistusvirhe jos anturat on vaaleanpunaiset :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pojat tykkää leikkiä, wanhaherrakin on oikein innoissaan tästä läpyttelyleikistä :)

      Poista