sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Pentuja ja surua

Nalan ensimmäisen pentueen tytöllä, Nukalla, oli laskettu aika tällä viikolla. Innoissamme odotimme perheenlisäystä ja uusia pentuja Neaeras-sukuun.

Synnytys ei valitettavasti edistynyt kun poikapentu jäi jumiin ja Nuka väsyi. Nukalla oli muutenkin pitkä päivä takana, hän ei ollut nukkunut oikeastaan koko päivään ja synnytyskin venyi myöhäiselle illallle. Ei siis vaihtoehtoja, kissa kainaloon ja kohti Viikkiä missä todettiin ettei pienellä pennulla näy ultrassa sykettä, joten Nukalle tehtiin sektio.

Osaava henkilökunta sai jumittavan pojan elvytettyä ja niin Nuka lähti kotiinsa kahden pentunsa kanssa. Beige poika oli kuitenkin ehtinyt hengittää lapsivettä joten toivomme että nuorukainen jaksaa taistella itsensä isoksi kissaksi.

Kotona Nuka hoiti pentuja suurella rakkaudella. Leikauksesta kipeä neitokainen sai ihmiseltään erikoishoivaa ja nesteytystä samalla kun Suvi auttoi pentuja antamalla niille lisäruokaa.

Pahin kuitenkin tapahtui.

Tänään aamusella, kaksi päivää synnytyksestä Nuka menehtyi. Mitään ulkoisia varoitusmerkkejä ei ollut mistä olisi voinut epäillä pahinta. Kunto romahti yön tuntien aikana ja matkalla Viikkiin Nuka siiryi viimeiselle matkalleen.

Pennut ovat nyt matkalla Nori-tädin luo jossa odottaa 2vk ikäinen poikapentu. Toivomme suuresti että Nori kelpuuttaa pienet pentuset omakseen, jotta he saavat kaikesta huolimatta parhaan jatkon elämälleen.

Nuka jättää ison kolon sydämiimme, rauhallista matkaa sateenkaarisillalle ❤

Kuvat: Carla ja Suvi Järventausta

maanantai 20. marraskuuta 2017

Kokovartalopyykillä

Ette kuulkaa usko kuinka on taas kissoja kiusattu!!

Emäntä heittäytyi tänään vallan mahdottomaksi ja raahasi Simban sekä Tiitin pesulle! Se selitti jotain että kun pojat lähtee vajaan parin viikon päästä näytelmöimään, niin pitää kertavuotuisella putsauksella käydä.

Eikä se ollut mikään nassun pyyhintä ja korvien putsaus, vaan ihan kokovartalosuihku!

Simba kävi ensin pesulla ja voi jestas kuinka se valitti. Perheen tyttökin kävi ovella kysymässä että onko kaikki kunnossa, niin sydäntä särkevää vollotusta Simba piti. Välillä se kuulosti ihan siltä että se aikoo kynsiä emännältä silmätkin päästä.


Simba (ja emäntä) selvisivät koettelemuksesta kuitenkin ilman naarmuja joten seuraava uhri oli Tiiti. Tiiti on tottuneempi pestävä, mutta yritti sekin vähän ulista ja valittaa saamastaan kohtelusta. Emännän kanssa ei kuitenkaan ole neuvottelemista, ja niin tuli Tiitikin märkänä mirrinä suihkusta pihalle.

Minä tyydyin tarkkailemaan tilannetta vähän korkeammalta, mutta eipä tuo emäntä mitään minun pesemisestäni puhunutkaan. Ehkä minua ei tarvitse pestä....? 

 2-3.12.2017 järjestetään siis Lahdessa FINTICAtin toimesta kissanäyttely, jonne ilmoittautuminen on avoinna vielä jokusen päivän. Jos siis kiinnostaa kokeilla, millaista tuo rinkinäyttely on, niin hipihopi ilmoittautumaan, ohjeet löytyy mm. yhdistyksen sivuilta.


Meiltä ainakin Simba ja Tiiti on paikalla, ehkä minäkin....?
- Nala

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Väliaikakuulumisia

Meidän blogissa on ollut vähän hiljaista. Se johtuu siitä, että meidän emäntä, se joka kirjoittaa nämä meidän jutut, on ollut vähän allapäin.

Emännän paras ystävä sairasti syöpää reilun kolme vuotta ja emäntä on ollut kuluneen syksyn hänen tukenaan. Ystävätär menehtyi viime kuussa ja emäntä on ollut sen takia vähän pois tolaltaan.

Hautajaiset on nyt vietetty ja emäntä lupasi panostaa meihin taas vähän enemmin. Nyt se kaipaisi kuitenkin juttuvinkkejä, mistä haluaisitte kuulla...?

Ja ei hätää, me ollaan pidetty emännästä hyvää huolta, makoilemalla sylissä ja leikkimällä sen kanssa.