sunnuntai 22. toukokuuta 2016

PIROKin kevätnäyttely

Nalalla näytelmöinti jatkui kuluneena viikonloppuna Tampereella Pirkkahallissa. Paikalla oli yli 550 erilaista karvavarvasta tuomareiden ja yleisön ihmeteltävänä.


Henkilökuntaa hieman jännitti uusi kilpailuluokka. Nalan valmistuminen TUROKin näyttelyssä nosti neidin kilpailemaan luokkaan 5. Luokassa 5 kissa tarvitsee EX1 arvostelun lisäksi 96 pistettä saadakseen tavoitellun sertin.

Lauantaina tuomarina oli Sara Ojaniemi.
© Pirkko Vanhatalo

Sara tykkäsi Nalasta kovasti mutta sanoi haluavansa nähdä neitiä "enemmän", tarkoittaen, että olisi ihan kiva jos neiti ottaisi hieman massaa luiden ja lihasten ylle. Henkilökunta yrittää panostaa lisäruokintaan tulevaisuudessa.

Muutoin Nala the rimpula saavutti vaaditun pistemäärän ja sai ensimmäisen CAGCIB-sertinsä.


Tuomarin parhaan valinnoissa käytiin kääntymässä, ei merkittävää huomiota joten loppupäivä meni köllötellessä.

Sunnuntaina Nalan tuomaroi Elin Hoffner.

© Pirkko Vanhatalo
Eliniltä tuli paljon hyvää sanomista sekä kaivattu serti, mutta arvostelun jälkeen hän sanoi heti, ettei ole tarvetta tulla tuomarin parhaan valintoihin. Muutama kissa aiemmin arvosteltu riistaneiti oli hänen makuunsa superexellent aby joka siis olisi pessyt Nalan joka tapauksessa myöhemmin.


Henkilökunta on kuitenkin haltioissaan tuomarin yleisvaikutelmasta, arvostelusetelistä löytyi Nalan ihka ensimmäinen sydän!

Sunnuntai menikin siis tuomaroinnin jälkeen ihmisiä ihmetellessä sekä pääosin nukkuessa.



Seuraavan kerran näytelmöintiä on tiedossa Hyvinkäällä kun paikalle saadaan Nalan lisäksi Nuka.

6 kommenttia:

  1. Hienoa Nala. Hieno saavutus sertteineen ja sydämineen. Ja tuo näyttelypesä on selkeästi Nala suosiossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesä oli kerrankin nappivalinta. Henkilökunta edelleen ihmettelee.

      Poista
  2. Sydän! Onnea siitä ja serteistä! :)

    VastaaPoista