maanantai 25. tammikuuta 2016

Pentuarvonnan voittaja ja pikakuulumiset

23.1 oli se päivä kun Nalan pienokaiset tulivat tähän maailmaan.

Pentuja syntyi neljä, kaksi urosta ja kaksi naarasta. Valitettavasti yksi uros ja yksi naaras lähti heti keskuudestamme sateenkaarisillan tuolle puolen. Toivotamme heille rauhaisaa matkaa.

Nyt Nalan ja henkilökunnan huomio keskittyy siis kahteen ihastuttavaan beigeen kissavauvaseen. Toistaiseksi kaikki hyvin ja painot ilman lisäruokintaa hyvässä nousussa.

Sitten se arvonta. Oikea vastaus oli siis 2x uros ja 2x naaras. Oikein veikanneita oli blogissa 1kpl ja facessa 0kpl.

Tämän kummemin arvontaa ei siis tarvitse suorittaa, vaan onnea Keltsu Nethel-Estel'in blogista!

Loppuun vielä pari sekavaa ja hämärää kuvaa pentupesältä.



tiistai 12. tammikuuta 2016

Kasvaa kasvaa

Tässä Nalan kehityskuvia viimeisen seitsemän viikon ajalta. Valitettavasti surkeina kännykkäkuvina, mutta saa niistä kuitenkin vähän makua miten neiti on pulskistunut;

Ensimmäisellä viikolla masu ei paljoa ressannut, uni maistui. Tuohon tuubiin ei muuten hetkeen ole ollut asiaa...

Kolmannella viikolla alkoi olla jo pientä pyöristymistä, tuossa kohtaa käytiin ultrassa tarkistamassa että astuminen on onnistunut. Neidissä itsessään huomasi että hormoonit olivat sekaisin, käytös oli sellaista ettei tiennyt ollako vai eikö olla.

Neljännen viikon lopussa oltiin joulutunnelmissa, mahassakin alkoi jo olla havaittavaa turvotusta. Ruoka alkoi maistumaan oikeasti (niinkuin abyillä joskus muka ei maistuisi) ja lekotteluasento oli lähestulkoon aina kyljellään.

Viides viikko, vielä on jonkun sortin vyötärö havaittavissa.

Viikko kuusi, kasvaa kasvaa. Vyötärö on menetetty ja olotila alkaa olla vähän epämukava.

Viime viikon muoto alkoi olla jo melkoisen tuhti. Kylkiasennon rinnalle on tullut haudonta-asento, lonkat levällään ja vatsa makaa välissä. Painoa on tullut vähän vajaa kilo lisää eli noin 30%. Vielä muutama viikko odotusta jäljellä.

Ja tämmöisiä sieltä sitten putkahti!!!

No ei sentään.
Emäntä kävi Salt'n'Pepper'in kissalassa katsomassa viiden viikkon ikään ehtineitä pentuja ja hakemassa viiden pisteen vinkkejä tulevaan synnytykseen ja pentujen ensimmäisiin viikkoihin.
Varsinaisia söpöliinejä olivat, ehkä meiltäkin saadaan tuollaisia kuvia muutaman kuukauden päästä.

Muistattehan että vielä on viikon verran aikaa osallistua Arvaus-arvontaan joko täällä blogissa tai facebookin puolella!