maanantai 2. marraskuuta 2015

Vai että näyttelyyn....?

Nala kertoo:
Emäntä toi tänään töistä tullessaan tällaisen:


Meillähän on ollut jo pitkään jo tuo tuplahäkki (esim tässä postauksessa nähtävissä) joten johan meihin iski ihmetys että miksi tällainen tuli.

Sekin sitten selvisi.....

Alkuun oli suunnitelma että vain pojat lähtevät viikonlopun FINTICAtin näyttelyyn mutta nyt emäntä on kuulema ilmoittanut myös minut näytelmöimään. Hän oli kuulema miettinyt ilmoittamista pitkään, mutta kun minun pörinä ja poikakaverin kaipuu ei vaan tullut oikeaan aikaan, oli hän todennut että sama lähteä näyttelyyn. Me, "Team Ruskea" ollaan Simban kanssa tuossa beigessä häkissä ja Tiiti saa sitten yksiön omaan käyttöön.
Tottahan minulla juuri nyt olisi taas poikakaverin kaipuu päällänsä, mutta kun se poikakaveri on tämän viikon tavoittamattomissa, niin kuulema treffit on sitten loppukuusta... Ne treffit kuulema jännittää emäntää tosi kovasti, en kyllä ymmärrä yhtään miksi.

Nyt siis mennään koko konkkaronkka näytelmöimään, joten jos teidän henkilökunnasta on joku  Meidän Viikonloppu -messuille tulossa lauantain tai sunnuntain aikana, niin käskethän moikkaamaan meitä neloshallin nurkkaan?

5 kommenttia:

  1. Meillä ainakin treffit sujuivat tosi hyvin. Kuulemma :) Ainakin oli hyvin tuloksekkaat :) Että tsemppiä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me sitten kerrotaan treffeistä kun aika koittaa. Pitänee hankkia rauhottavia emännälle sitä odotellessa...

      Poista
  2. Noniin, teiltäkin on tulossa kiva konkkaronkka messuille näyttelyyn! :) Meiltäkin kun tulee tosiaan yhtä vaille kaikki (eli kaikki russit). :D

    VastaaPoista
  3. Tekemisen puutetta ei siis ainakaan ole luvassa, onnea näyttelyyn! :)

    VastaaPoista