tiistai 1. syyskuuta 2015

Hyvinkään näyttelykuulumisia

Tiiti ja Nala matkasivat sunnuntaina Hyvinkäälle RUROKin järjestämään näyttelyyn.

Päivän kulku oli melko normaali, sturdi pystyyn, kissat sisään ja katsomaan koska tuomari aloittaa arvostelut. Nalahan on yleensä aamun ensimmäisiä arvosteltavia kun taas Tiiti on viimeisten joukossa.
Juhuuuu... Tuu moikkaamaan mua...?

Nalalla oli tuomarina Jarmo Räihä joka tykkäsi tytöstä kovasti. Hän kehui muun muassa päätä ja profiilia erinomaiseksi ja muutoinkin arvosteluseteli sai oikein kivoja kehuja. Loppukaneettina oli "Kaunis pikku-naaras!!!".

Tuomarilla oli pitkästä aikaa tarpeeksi punaisia abyjä jotta saatiin valittua värin paras. Haastamassa oli kolme muuta punaista, joista yksi emännän lempparikissa Ruusu Kuin kissa kermakupilla -blogista. Aikansa pohdittuaan Räihä totesi Nalan olevan parhaiten standardin mukainen kissa ja näin Nala sai ensimmäisen BIV (best in variety) -arvostelunsa.
Iltapäivällä tuli vielä kutsu tuomarin parhaan valintaan. Tuomarilla oli 11 naarasta ringissä ympärillään, joista hän joutui päättämään parhaan leikkaamattoman naaraansa. Ei mikään helppo juttu.

Räihä tarkasteli naaraat kolmen ryhmissä ja lopulta jäljellä oli kolme kissaa; manx, kartusiaani sekä abessinialainen. Siis Nala pääsi hurjassa joukossa TOP 3'een! Kartusiaani vei näistä kolmesta voiton ja pääsi paneeliin, ollen siellä vielä best in show.

Hieno päivä Nalalla kaiken kaikkiaan siis.

Tiiti sai siis hengailla (ja nukkua) lähes koko päivän, ennen iltapäivän arvosteluaan. Kotikissoja olikin tuossa näyttelyssa todella paljon ja kilpailu kovaa.

Tiiti arvosteltiin ensimmäisenä ja emäntä vähän mokasi arvostelussa. Tuomari kun sanoi että kertoo kissoista enemmän sitten kun ovat kaikki läsnä, niin emäntä luuli kissan arvostelun loppuneen ja laittoi Tiitin taustahäkkiin odottamaan muiden arvosteluiden päättymistä. Nooh, oppia ikä kaikki. Sai Tiiti sentään suuuuuuren sydämen arvosteluseteliinsä.
Vertailussa Tiiti sijoittui hienosti toiseksi. Herran hermot olivat muutamaan kertaan koetuksella, Tiiti kun ei ole sylikissa ja vertailu kesti kuitenkin kohtalaisen kauan. Välillä haettiin vauhtia (ja hermoja) lattialta, mutta kunnialla selvittiin.

Seuraava näyttely onkin jo tämän viikon sunnuntaina kun Nala lähtee metsästämään kolmatta sertiään ja valmistuu toivottavasti Championiksi.

6 kommenttia:

  1. Onnea hienoista saavutuksista! Ihana arvostelu Tiitillä ♥ Nalan arvostelusetelin tulkinnassa on vähän vaikeuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei me ihmisetkään olla ihan saatu siitä selvää. Olisiko jossain pika-apteekkarin koulutusta tarjolla?

      Poista
  2. Onnea!! On siinä ollut valitsemista jos 11 kissaa Tuomarin paras -kisassa! :D Tosi hyvä sijoitus Nalalla! Ja ihana iso sydän Tiitillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut joo läpihuutojuttu se oikean naaraan löytäminen.
      Ja Tiiti nyt vaan on ison sydämen arvoinen ja ihana.

      Poista