lauantai 12. syyskuuta 2015

Nala 1v, onnea!

Tänään juhlitaan Nalan synttäripäivää!

Ohessa kuvia Nalan vauvavaiheista. Kuten itsekin näette, neiti on ollut ollut pienestä pitäen ihana punapää. Kuvista kaikki kiitos ja kunnia kuuluu syntymäkodin Sarille joka piti Nalasta hyvää huolta pienenä. Kertomusta G-pentueen alkutaipaleesta voit lukea täältä.

Tässä olen reilu viikon ikäinen rääpäle.

Tässä olenkin jo isompi, ikää on noin kuukausi.

Nukkuminen rennosti, se on se juttu.

Enkös vaan olekin söpö??

Otettiin joulukuvia, tässä alkaa jo luovutusikä lähestyä. Kukat on muuten muovia...


Näiden kuvien myötä haluamme koko konkkaronkka toivottaa oikein hyvää syntymäpäivää myös kaikille Nalan sisaruksille; Simballe, Millille, Paavolle sekä Ronjalle. Viettäkää oikein hyvät juhlat!!


Meidän murunen.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Mitä Simballe kuuluu?

Blogi on kieltämättä ollut hyvin paljon Nala-painotteinen mutta korjataan tilanne tässä ja nyt! Ei siis muuta kun näppäimistö Simban tassuihin ja päästetään kundi kertomaan mitä kuuluu.

"Jouduin ihan kovaan ääneen huomauttamaan tuolle henkilökunnalle, että minunkin tekemiset kiinnostaa varmasti monia. Nyt vihdoin sain näppiksen ja tällaista olen viime aikoina puuhaillut:

Meillä on hieno ulkotarha jossa tykkään viettää aikaa tosi paljon.
Sitten minulla on tämä juoksupyörä. Se on tosi kiva, kun siinä saa spurttailla vaikka kuinka paljon eikä tie lopu koskaan kesken! Tarhassa tai sisällä tulee aina seinä vastaan ja joutuu jarruttelemaan kesken hyvän spurtin. Emäntä on kovasti pyytänyt jos juoksupyörään saisi nopeusnäytön, vauhtia on kuulema välillä todella paljon!


Aina välillä minä pelaan pallolla isännän kanssa. Se heittää ja minä torjun. Isännän mielestä se on tosi kiva leikki, ainakin se taputtaa kovasti minun torjunnoilleni. Sitten kun en jaksa enää leikittää isäntää, annan vaan pallon olla.
Välillä iskee iso riehuntavaihde, silloin minä annan kökää (niinkun isäntä sanoo). Välillä potkutan sohvaa oikein kovasti, väilllä jotain muuta. On meillä tuollainen Kickeroo'kin mutta ei sitä ole kiva potkuttaa, sehän on sallittua. Potkutan minä välillä Tiitiä ja Nalaakin mutta en niin kovaa että niihin sattuisi.

Ja tottakai minä nukun! Nukkuminen on tosi kivaa. Välillä nukun jonkun sylissä, välillä vaatekaapissa. Joskus taas nukun pihalla teltassa ja melkein joka yö nukun isännän jaloissa.
 Että sellaista täällä. Voin hyvin ja elämä on kivaa :)

Terveisin Simba. "

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Nalasta tuli Champion! ja muita kuulumisia Sastamalasta

Sastamalassa järjestetiin tänään PIROKin näyttely joka poikkesi vähän tutusta kaavasta. Normaalisti kissat arvostellaan viikonlopun aikana kerran lauantaina ja kerran sunnuntaina mutta nyt kuvio olikin niin että kategoria II kissat ja kotikissat arvosteltiin lauantaina kahteen kertaan ja muut luokat sunnuntaina kahteen kertaan.

Käytännössä siis kaksi erillistä arvostelua, kaksi erillistä tuomarin parhaan valintaa ja kaksi erillistä paneelia. Mutta vain yksi automatka. Mikäs sen kivempaa?

Nalan ensimmäinen arvostelu oli Anne Paloluoman toimesta. Paljon kehuja mutta myös toteamus että neiti on selkeästi vielä nuori ja tarvitsee aikaa. Nala oli kuitenkin ainoa punainen aby luokassaan joten sertikilpailua ei ollut ja neiti valmistui kolmen CAC arvostelun myötä Champion -titteliin.

Pikainen ilmoitus sihteeristölle että kissan luokka muuttuu ja odottamaan toista arvostelua. Se koitti noin tunnin päästä jolloin tuomarina oli tanskalainen Minna Krogh. Emännän yllätykseksi tuomari puhui kuitenkin sujuvaa suomea joten ei epäselvyyttä tuomarin mielipiteestä; nuori tyttö joka tarvitsee vielä aikaa...
TP-valintoja odotellessa Nala kävi jälleen Tessan kuvattavana ja noin kuukauden päästä saadaankin taas nauttia upeista studio-otoksista. Ensimmäisessä kuvauksessa 4kk takaperin neiti oli varsinainen sähikäinen eikä kuvaamisesta tahtonut tulla mitään, kun taas tänään neiti vain keikisteli ja poseerasi kameralle minkä parhaiten ehti. Niin ne voi päivät olla erilaisia...

TP-valinnoista ei jatkopaikkaa tälläkään reissulla herunut joten ei muuta kun nukkumaan ja odottamaan kotiinlähtöä. Siitä ei ihan kommelluksitta selvitty mutta antaa Nalan itse kertoa tämän tarinan...
Nala:
"Oltiin tänään näyttelyssä niinkuin tuo emäntä kertoi. Meidän häkkirivi oli ihan reunimmaisena ja siinä vastapäätä seinän vieressä oli sellainen kissatarvikekauppias.

Koko päivän minä vilkuilin niitä erilaisia pesiä ja kiipeilypuita ja kun päivän päätteeksi emäntä alkoi ottaa häkkiverhoja pois niin minä ajattelin silläaikaa käydä vähän tarkemmin tutkimassa yhtä raapimapuuta. Ei siis muuta kun vauhtia ja kainalon alta matkaan.
Mutta typerä emäntä! Se kun otti ja karjaisi että KISSA IRTI!!! niin minä säikähdin pahan kerran ja menin häntä pörheänä sinne puun viereen nurkkaan kyyryyn. Ensin minusta piti kiinni se myyjä ja sitten emäntä tuli hakemaan minut syliin... Lyhyeksi jäi se reissu, en päässyt tutkimaan pesiä enkä puita :( "

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Hyvinkään näyttely kuvina

Tässä vielä kuvasatoa Nalasta Hyvinkään näyttelyssä.

Alla olevat kuvat ©Emilia Salmijärvi

Tuomarin perusarvostelussa: 

Värin parhaan valinnassa :



Alla olevat kuvat ©Anni Mäntynen

tiistai 1. syyskuuta 2015

Hyvinkään näyttelykuulumisia

Tiiti ja Nala matkasivat sunnuntaina Hyvinkäälle RUROKin järjestämään näyttelyyn.

Päivän kulku oli melko normaali, sturdi pystyyn, kissat sisään ja katsomaan koska tuomari aloittaa arvostelut. Nalahan on yleensä aamun ensimmäisiä arvosteltavia kun taas Tiiti on viimeisten joukossa.
Juhuuuu... Tuu moikkaamaan mua...?

Nalalla oli tuomarina Jarmo Räihä joka tykkäsi tytöstä kovasti. Hän kehui muun muassa päätä ja profiilia erinomaiseksi ja muutoinkin arvosteluseteli sai oikein kivoja kehuja. Loppukaneettina oli "Kaunis pikku-naaras!!!".

Tuomarilla oli pitkästä aikaa tarpeeksi punaisia abyjä jotta saatiin valittua värin paras. Haastamassa oli kolme muuta punaista, joista yksi emännän lempparikissa Ruusu Kuin kissa kermakupilla -blogista. Aikansa pohdittuaan Räihä totesi Nalan olevan parhaiten standardin mukainen kissa ja näin Nala sai ensimmäisen BIV (best in variety) -arvostelunsa.
Iltapäivällä tuli vielä kutsu tuomarin parhaan valintaan. Tuomarilla oli 11 naarasta ringissä ympärillään, joista hän joutui päättämään parhaan leikkaamattoman naaraansa. Ei mikään helppo juttu.

Räihä tarkasteli naaraat kolmen ryhmissä ja lopulta jäljellä oli kolme kissaa; manx, kartusiaani sekä abessinialainen. Siis Nala pääsi hurjassa joukossa TOP 3'een! Kartusiaani vei näistä kolmesta voiton ja pääsi paneeliin, ollen siellä vielä best in show.

Hieno päivä Nalalla kaiken kaikkiaan siis.

Tiiti sai siis hengailla (ja nukkua) lähes koko päivän, ennen iltapäivän arvosteluaan. Kotikissoja olikin tuossa näyttelyssa todella paljon ja kilpailu kovaa.

Tiiti arvosteltiin ensimmäisenä ja emäntä vähän mokasi arvostelussa. Tuomari kun sanoi että kertoo kissoista enemmän sitten kun ovat kaikki läsnä, niin emäntä luuli kissan arvostelun loppuneen ja laittoi Tiitin taustahäkkiin odottamaan muiden arvosteluiden päättymistä. Nooh, oppia ikä kaikki. Sai Tiiti sentään suuuuuuren sydämen arvosteluseteliinsä.
Vertailussa Tiiti sijoittui hienosti toiseksi. Herran hermot olivat muutamaan kertaan koetuksella, Tiiti kun ei ole sylikissa ja vertailu kesti kuitenkin kohtalaisen kauan. Välillä haettiin vauhtia (ja hermoja) lattialta, mutta kunnialla selvittiin.

Seuraava näyttely onkin jo tämän viikon sunnuntaina kun Nala lähtee metsästämään kolmatta sertiään ja valmistuu toivottavasti Championiksi.