lauantai 23. toukokuuta 2015

It's Official, RW SGM Tiiti !!

TICAn näyttelyvuoden 2014-2015 tulokset on laskettu yhteen ja henkilökunnan suureksi iloksi listoilla komeilee myös yksi hyvin tuttu nimi.


Tiiti on siis uusi Regional Winner, Pohjois-Euroopan (EN) alueen TOP25 sijoittunut kissa. Alueeseen kuuluu Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Hollanti, Liechtenstein, Belgia, Luxemburg, Saksa, Puola, Ukraina, Valkovenäjä ja Venäjä. Mikään helppo nakki tittelin ottaminen ei siis ole.

TOP10 kissojen omistajilla on lisäksi mahdollisuus osallistua gaalaillalliseen jossa palkitaan alueen parhaat kissat. Valitettavasti tapahtuma on tänä vuonna Moskovassa elokuussa, eikä henkilökunnan taloudellinen tilanne suosi matkustamista tapahtumaan. Toivomme kuitenkin että saamme diplomit ja palkinnot perästä päin.

Tiiti haluaa onnitella kaikkia kilpakumppaneitaan sekä lisäksi Täplätyttöjen Stellaa, joka sijoittui leikattujen kissojen sarjassa ja on myös uusi Regional Winner! Onnea.

Lisäksi henkilökunnan erityiskiitos Saarisen perheelle josta Tiiti on lähtöisin, rakastava pentukoti on varmasti tehnyt osansa siihen kuinka hyväluontoinen ja ihana kissa Tiiti on.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Nala valjastelee

Päästetään Nala näppiksen ääreen kertomaan päivästään...

Emäntä kuuluu sellaiseen Somakiss -yhdistykseen ja lainasi sieltä minulle Vänttisen valjaat. Minä en ole niistä kauheasti tykännyt kun ollaan niitä sisällä käytetty. Ilkeästi se silti niitä minulle laittaa melkein joka päivä hetkeksi päälle.

Tänään on ollut todella ihana ja lämmin päivä ja me ollaan Tiitin kanssa oltu paljon ulkoterassilla. Yhtäkkiä emäntä keksi taas laittaa minulle ne valjaat päälle ja sanoikin että mennään ulos täältä etuovesta.  Ei etuovesta saa mennä ulos kuin ihmiset, sen tiedän. Olenhan toki muutaman kerran yrittänyt mutta aina minut on palautettu hirmuisten torujen kera takaisin sisälle.

Tällä kertaa sain kuitenkin mennä etuovesta ulos ja olin niin innoissani että ihan unohdin ne valjaat. Ensin olisin lähtenyt postilaatikon suuntaan mutta emäntä sanoi ettei sinne voi mennä kun siellä on Nelli. Nelli on sellainen tosi tosi kovaääninen pitkäkarvainen koira, joka kuulema syö pieniä kissoja. Minä olisin mennyt Nelliä moikkaamaan mutta emäntä komensi että nyt mennään tänne toiseen suuntaan.

Olipa paljon kaikkea jännää. Hirmuisesti piti tuoksutella ja nuuskutella, tuntui että ihan outoja hajuja löytyi paljon. Me käytiin kävelemässä naapurin pihan läpi ja vähän tien reunaakin mutta sitten tuli vähän koti-ikävä ja piti kääntyä takaisinpäin.

Meidän pihalla kasvaa sellaisia pitkiä vihreitä heiniä, niitä minä olisin halunnut järsiä vaikka kuinka paljon. Emäntä tyhmä ei antanut tehdä sitäkään, väitti että niistä tulee paha olo? Sain minä silti vähän niitä maistettua.

Sitten me käytiin katsomassa isännän mopoa. Isäntä lähti ajelulle ja minä olisin kanssa halunnut mukaan. En kuulema kuitenkaan voi mopoilla niin tyydyin sitten vain mielikuvittelemaan vauhdin hurmaa.

Emäntä on ollut muutenkin paljon pihalla, jotain puutarhahommia se väittää tekevänsä. Ja sitten se kertoi että oli saanut pienen palan aitokissanminttua ja sen se istutti meidän ulkotarhan lähelle. Kovasti emäntä toivoo että kasvi lähtee kasvamaan ja samoin se kertoi että me kuulema tykätään siitä hajusta kovasti.

Miten teidän muiden viikonloppu on mennyt? Oletteko te päässeet yhtään ulkoilemaan?
Terkuin Nala

maanantai 11. toukokuuta 2015

Se on nääs Tampere!

Nalalla oli viikonloppuna ensimmäistä kertaa ohjelmassa pidempää reissua ja lisäksi yöpyminen vieraassa paikassa. Suuntana oli näet PIROKin näyttelmissä esiintyminen molempina päivinä ja lauantaina vierailu Hervannassa.

Lauantaina Nala oli koko näyttelyn ainoa punainen aby, joten EX1 oli täysin odotettavissa oleva sijoitus. Tuomarin parhaan valinnassa todella upea ocicat vei voiton joten näytelmät päättyivät lauantain osalta siihen. Onneksi häkkinaapuri Nori pääsi paneeliin asti edustamaan ja saikin kaksi ääntä.
Hieno palkinto lauantaina kuitenkin tuli, Silkkihienon Pirkko kävi tuomassa erikoispalkinnon nuorelle abytyttöselle. Nalan isähän on Silkkihienon Unda Maris joten ihan vieraasta kasvattajasta ei ole kyse.

Näyttelyn jälkeen siirryimme Casa De Kurvisille jossa neiti sai kirmailla vapaasti lähes koko asunnon leveydeltä. Tutuksi tulivat niin taulu-TV'n päällinen kuin vaatekomero, emännän kauhistellessa menoa vierestä. Hiekkalaatikkokin löytyi täysin omatoimisesti vessasta.

Yö sujui todella mallikkaasti, valojen sammuttua neiti kävi vielä kerran tarkistamassa talon jonka jälkeen Nala nukkui lähes koko yön emännän vieressä. Onpa ihanan hyväkäytöksinen neiti.

Sunnuntain arvostelussa tuomarilla oli oppilas ja neitiä käytiin hyvin tarkasti läpi ja kerrottiin eri asioista ja ominaisuuksista. Kerrankin sai siis myös omistaja paljon suullista palautetta.

Kehuja tuli paljon, toki myös huomauttamista. Nalalla kun on etutassujen sisäpinnalla muutama ohut raita, jotka tuomarin mukaan ehkä kasvavat iän myötä pois. Jäämme odottamaan....

Tuomarin parhaan valinnassa voiton vei ihana somalikissa. Tuomari Marie sanoi kyllä, että jos raitoja tassuissa ei olisi, olisi Nala ehdoton valinta paneeliin. "Nice to know". ... Nori otti taas hienosti paneelipaikan joten jäimme rauhassa jännittämään vielä heidän näyttelypäivänsä päätöstä ennen kotiinlähtöä.

Seuraavan kerran Nala kilpaileekin avoimessa luokassa, Hämeenlinnan näyttelyssä 26.7. Henkilökunta pohtii, lähtisikö myös Tiiti moiseen näyttelyyn.