On muuten mukavaa kun ulkonakin tarkenee! Me ollaan oltu pihatarhassa melkein koko päivä.
lauantai 25. huhtikuuta 2015
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
AUTS!
Nala halusi tulla kertomaan päivästään joten annetaan hänelle siihen mahdollisuus...
"Siis ette usko mitä minulle tänään tapahtui?!? Aamulla olin lähes nälkäkuoleman partaalla ja tuo emäntä vain silitteli ja rapsutteli, eikä tajunnut antaa minulle sapuskaa. Jotain se sössötti että saat sitten kun tullaan kotiin...
Jostain syystä minua arvelutti kun se otti kuljetuskopan esiin, enkä oikein halunnut mennä sinne. Normaalistihan menen koppaan ihan itse mutta nyt tuli tunne että on parempi juosta karkuun. Sinne se kuitenkin minut lykkäsi ja taas mentiin huristelemaan autolla.
Me ajettiin joku vajaa puolisen tuntia ja mentiin johonkin taloon, jossa haisi TOSI kummalliselle. Vastaavaa hajua olen joskus tosi pienenä tyttönä haistanut viimeksi. Tässä kohtaa alkoi epäilyttää tosi kovasti ja yritin miukua emännälle että voitaisiko vaan mennä pois...??
Me mentiin johonkin huoneeseen ja sitten pääsin pois kopasta. Ensin minut punnittiin (2450g, siro ja kaunis neitokainen) ja sitten jäätiin emännän kanssa ihmettelemään että mitähän tapahtuu. Hetken päästä tuli sellainen kiva täti joka sanoi olevansa lääkäri. No mihin minä lääkäriä tarvitsen, ei minussa mitään vikaa ole?
Se lääkäritäti kokeili minun mahaa ja katsoi korvia ja silmiä ja suuta ja sitten se otti sellaisen kivan heilurin. Minä olisin halunnut leikkiä sillä, mutta täti sanoi että nyt kuunnellaan vähän. Kuulema kuulosti oikein hyvältä ja sydän on kunnossa.
MUTTA SITTEN!!!
Se täti laittoi jonkun ihme letkun minun tassun ympärille ja emäntä halasi minua tosi kovasti. Yhtäkkiä tuntui ikävä NIPS minun käpälässä. Yritin katsoa että mitä ihmettä tapahtuu mutta emäntä rapsutteli minua vaan kovasti ja en saanut kurkattua. Sitten tuli se AUTS! kun tuntui että joku pistävä piikki menee minun käpälästä läpi. Siinä kohtaa emäntä vähän hölläsi halaustaan ja näin että minun tassusta tulee verta!! Vähän yritin räpiköidä että pääsisin karkuun nuolemaan haavaa mutta ei minua päästetty...
Sitten minulle laitettiin sellainen ikävä tarranauha tassuun ja pääsin koppaan piiloon. Kuuntelin kun ihmiset juttelivat, jotain ihan outoa tekstiä mitä ei näin pienen pää ymmärrä. Verta vuodatettiin jonkun verikokeen takia ja se taas liittyi johonkin veriryhmän ja PRA'n määrittämiseen. Hampaiden harjauksestakin juteltiin ja sitten jostain pillereistä, mitkä auttaa ettei tule kiimaa? Mitähän sekin tarkoittaa, mikä se kiima on? Emäntä kyllä sanoi että minulla on jo kaksi kertaa sellainen ollut, liittyyköhän se siihen kuumottavaan tunteeseen kun tekee vain koko ajan mieli purputtaa? Ihan kiva jos jää pois, ei se purputtelu kivaa ole, vähän turhauttavaa ehkä.
Sitten me lähdettiin taas autolla kotiin ja minä sain vihdoin sitä sapuskaa! Ihanaa :) Ja tuo ihminenkin tajusi ottaa sen tarranauhan pois niin jo oli olo normaali.
Ensi kerralla kyllä varmistan mihin ollaan menossa, ennenkun siihen kantoboksiin hyppään!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
PetExpon terveiset
Viikonloppuna oli siis messukeskuksessa tehoviikonloppu kun samaan aikaan oli Lapsimessut, Pet Expo, Outlet Expo sekä ModelExpo. Lähes kaikille jotain nähtävää siis.
PetExpon yhteydessä pidettiin RUROKin kansainvälinen rotukissanäyttely. Nala oli näytelmöimässä lauantaina.
Näytelmöinnin ohessa Nala suoritti todellista messukissan virkaa, neiti oli beigen veriveljensä Simban kanssa buukattu Somakiss'in osastolle hali- ja silittelykissaksi. Lisäksi osastolla oli viehkeä riistaväritteinen Nori sekä kaksi somalipoikaa.
Ja kyllä niitä rapsuttelijoita ja silittelijöitä riittikin. Ihan vauvasta vaariin. Moni ihasteli kaunista tyttöä ja varmasti niin abessinialaiset kuin somalikissatkin saivat uusia ystäviä ja faneja.
Näyttely alkoi Nalalla heti aamusella, kun neiti avasi tuomaroinnin Philippe De Guerny Venturan arvioivan silmän alla. Arviointi meni hienosti ja neiti kutsuttiin myöhemmin takaisin tuomarin parhaan pennun valintaan. Siellä ei kuitenkaan menestystä tullut joten loppupäivän sai taas keskittyä edustustehtäviin.
Sunnuntaina emäntä oli messuilemassa ihan itsekseen kameran kanssa, joitakin ruutuja tuli napsittua muista kissoista, niitä voi katsella TÄÄLTÄ.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
PetExpoa odotellessa

Tuo ihminen on pari päivää puuhannut jotain kankaiden kanssa, sanoo tekevänsä uusia näyttelyverhoja. Niitä kun tarvitaan tulevana viikonloppuna Messukeskuksessa, missä on PetExpo -tapahtuma ja sen yhteydessä RUROKin kissanäyttely.
Nala menee tällä kertaa näyttelyn lisäksi oikein edustuskissaksi. Neidille on siis tarjolla niin mallin hommia kuin silittelykissan virkaakin Somakiss'in osastolla. Seurana siellä on tottakai vanha tuttava Nori sekä muita abessinialaisia ja somaleja.
Tervetuloa rapsuttelemaan lauantaina :)
Terkuin Nala
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)